
TAIDELEIRIT JA TAPAHTUMAT
Leirien ideana on tarjota lapsille hetkellinen irtiotto arjesta ja puolustaa heidän yleismaailmallista oikeuttaan leikkiä, harrastaa ja unelmoida. Leireillä he pääsevät tanssimaan, laulamaan, soittamaan, leikkimään, urheilemaan, harrastamaan kuvataiteita ja tekemään käsitöitä.
Yhteisten aktiviteettien kautta lapset ja nuoret luovat kestäviä siteitä toisiinsa ja pääsevät purkamaan turhautumistaan. Iltaisin nautitaan yhdessäolosta nuotion, musiikin ja laulun lomassa. Leireille ja tapahtumiin osallistuu paikallisia vapaaehtoisia, muusikoita, artesaaneja ja kuuluisuuksia. Vanhemmat lapset pitävät huolta nuoremmista ja oppivat samalla johtamistaitoja.
Leirien lisäksi AKCD järjestää tapahtumia ja työpajoja sekä Suomessa että Nepalissa, seuraavilla sivuilla esimerkkejä vuosien varrelta.